Meillä ei suinkaan ole helppo tie. Kun katsomme mestariamme ja sitä, millaisen elämän Hän eli ja miten lopussa kävi, voimme odottaa samaa omalle kohdallemme.
Voi niitä, jotka luulevat kristinuskon pelastavan heidät kaikelta kärsimykseltä ja epäonnistumisilta! Useimmiten on näet niin, että ongelmat vasta alkavat uskoontulon jälkeen.
Eräskin ystäväni alkoi vakavasti sairastella heti uskoon tulonsa alkumetreiltä ja on tänä päivänäkin sairaalassa tätä kirjoittaessani. Voin vain rukoilla, että Herra pitää hänen uskonsa liekin elossa. Suuri vaara on vaipua katkeruuteen tai epäuskoon jatkuvien vastoinkäymisten suossa.
Se Sana, joka minulla on sinulle rakas ystävä ja kanssataistelijani-on se, että emme yrittäisi juosta pakoon vaikeuksiamme ja lopettaisimme jatkuvan hyvän elämän etsimisen.
Jumala tahtoo, että mieluummin valitsemme ottaa vastaan Häneltä myös katkeraa vettä ja vastoinkäymisten sappea.
Hän tahtoo, että luottaisimme vaikeuksien keskellä Häneen ja Hänen hyvyyteensä.
Kun näin valitsemme uskossa luovuttaa sielumme uskolliselle Jumalalle kärsimyksissämme, saamme omistaa rauhan ja levon tilassamme, oli se mikä hyvänsä.
Siinä odotamme kärsivällisesti, kuinka Hän valmistaa työnsä päätökseen ja antaa taas lohdutuksen ajan.
Kaikkivaltias Jumala ei ole hetkeksikään poistunut viereltäsi, vaikka kaikki helvetin demonit huutaisivat pilkkaansa vieressäsi!
Hän vain katsoo ja valvoo, kuinka sinä suhtaudut koetukseesi. Luotatko Häneen, vai kuunteletko vihollisen valheita.
Vihollinen yrittää syöstä sinut epäuskoon Jumalan hyvyyttä ja rakkautta kohtaan. Hän uskottelee, että olet tehnyt anteeksiantamattoman synnin ja että Hän on hyljännyt sinut.
Mikään ei voisi olla suurempi valhe!
Ensinnäkin, sinulla ei olisi taistelua, ellet olisi uskossa. Toisekseen vihollinen ei koskaan väittäisi tällaisia, jos olisit jo luopunut. Kolmanneksi, Jumala vihaa hylkäämistä! Hän ennemmin tekee kaikkensa, jotta saisi sinut pysymään yhteydessään.
Voit olla varma, että niin kauan, kuin huudat avuksesi Jeesuksen Nimeä, olet Hänen omansa.
On hyvin vaarallista alkaa uskomaan valheita ja vaipua epäuskoon. Taistele Jumalan Sanalla vastaan. Sillä Herra pitää Sanansa. Jatka huutamista Herran puoleen. Hän kyllä vastaa ajallaan.
Voi olla, että olet joutunut tähän tilaasi tottelemattomuuden tähden. Mutta se juuri on Jumalan suurta rakkautta, että Hän tahtoo kääntää sinut parannukseen. Ja kun Hän näin tahtoo sinua puoleensa kääntää, jotta huudat Häntä hädässäsi - on Hänen suurin halunsa antaa anteeksi kaikki syntisi ja ottaa sinut syliinsä. Se on suurin todiste Jumalan armosta ja anteeksiantamisen halusta sinua kohtaan, että sinä huudat Häneltä armoa! Sillä siihen et kykenisi ilman Pyhää Henkeä.
On olemassa myös koettelemuksia, jotka tulevat ilman syytä. Ne ovat tavallisia kaikille veljillemme ympäri maailman. Sanoohan Sanakin, että monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä Jumalan valtakuntaan. Ja niin Kristuskin oppi kuuliaisuuden-kärsimysten kautta. Niissä hioudumme Hänen kaltaisikseen ja alamme tuottamaan hedelmää.
Kun myrksy pauhaa, etkä saa rauhaa - silloin Herra kantaa, kaiken antaa. Kun uskossa vain luotat ja kyyneleesi Herran eteen vuodatat. Saat kerran palkan, joka suurempi on kuin tuskasi. Aina - saat luottaa sua kantaa armonsa <3
Ja koetuksen jälkeen, sillä mikään ei kestä loputtomiin, antaa Hän sinulle virvoituksen ja siunausten ajan vuodattaen rakkauttaan ja lohdutustaan.
Rukous;
Herra Jeesus. Anna anteeksi minun epäuskoni ja tottelemattomuuteni. Kiitos, että Sinä et hylkää, etkä jätä. Kiitos, että Sinä varjelet kaikki minun hetkeni ja autat aina pysymään Sinussa, kun rukoilen. Sinä olet uskon alkaja ja täyttäjä, oi Herra auta minua epäuskossani!
Anna minun jälleen tuntea rakkautesi ja läheisyytesi. Sillä Sinä olet kaikkeni - nyt sen ymmärrän. Ja kaikki minun lähteeni ovat Sinussa <3