Rakkauden tuli
Tervetuloa verkkosivuille
Valmistautuessani rukouskokouksen vetoon, mietin, kuinka seurakunnan voisi saada uuteen intoon ja palveluun. Olin epätoivoinen ja ajattelin jopa, kannaattaako enää yrittää? Olihan kaikki jo yritetty ja kävin läpi monia "tulia", joita viime vuosina on nähty. On ollut ylistysherätystä ja on ollut ihmisestä lähtevää kunnianhimoista sielullista intoa. On etsitty monia teitä ja monia keinoja nostaa ihmisen intoa. Rukoiltuani hetken tuli ilmestys ja vastaus Herralta! Se oli todella vapauttavaa ja suloista. Yksi tuli on, joka voi syttyä vielä Suomen Siionissa. On yksi, joka ei sammu koskaan. Se on ainoa, joka säilyy ja jonka saa uudelleen syttymään kaikkialla. Rakkaus. Ja se, miten se syttyy, on yhteys. Seurakunnan jäsenten välinen yhteys rakkaudessa, rakentamisessa ja yhdessä palvellessa. Vihollinen on saanut viime vuosina seurakunnan hajaantumaan, kiireiseksi ja jäämään pois seurakunnasta. On netit, kännykät, työt ja kova kiire tehdä kaikkea. Kristus on jäänyt taka-alalle. On unohdettu se tärkein! Ensin ajan viettäminen Herran kasvojen edessä. Huomasin itse, että kun vietin aikaa rukouksessa ilman sanoja, vain Herraa odottaen, sainkin enemmän tehtyä koko päivän aikana, kuin aikaisemmin. Se aika tuli monin verroin takaisin! Toinen on seurakunnan kokoontuminen yhteen. Ja tarkoitan tällä nimenomaan yhteen, ei erillisissä penkeissä istue ja kuunnellen apaattisena saarnaa, jonka jälkeen kaikilla on kiire pois. Mieheni sanoo aina, että kokouksen jälkeen pitäisi jäädä juttelemaan ja vaihtaa kuulumisia. Meidän pitäisi tuntea toisemme ja elää toistemme tukena. Missä on se ihana uskallus olla aito, oma itsensä? Sellainen tavallinen ihminen, joka tarvitsee Jumalaa, lähimmäistä ongelmissaan? Meidän tulee uskaltaa tunnustaa syntimme ja rukoilla yhdessä toistemme puolesta. Ei tekopyhyyttä ja täydellisyyden esittämistä. Olemme onnettomia, kun emme uskalla elää nöyrästi ihmisen elämää. Kunnianhimon tulisi kohdistua lähimmäisen rakastamiseen ja kilpailuun toisen kunnioittamisessa. Amen. Herra on hyvä ja tahtoo kutsua meitä sille vanhalle hyvälle polulle, joka on kaita, mutta ah, niin suloinen. Täynnä rakkautta ja hengen hedelmiä.
Haastan sinut istumaan puoli tuntia ihan hiljaa Herraa ajatellen ja odottaen. Takaan, että elämäsi muuttuu!