Lapsuudessani tärkeintä olivat Mamma ja Pappa. Heidän kanssaan opin, mitä on turvallinen koti ja elämä. Turvasatama. Äidin isovanhemmilla oli toisaalta päinvastainen turvaton koti, joka aiheutti pelkoa. Koin niissä selkeät vastakohdat. Lapsesta asti koin tarvetta miellyttää muita. Tämä on jatkunut aikuisikään asti.
Vanhempani erosivat jo, kun olin pieni ja perhesuhteet muuttuivat usein. 8-9 vuotiaasta alkoi uusi perhevaihe, jossa pikkuveljeni syntyi. Samalla menetin isäni, koska hänen naisystävänsä ei hyväksynyt minua. Välillä minua käytettiin jopa Ruotsissa kuukausia ja koin pelkoa ja hylätyksi tulemisen tunnetta isäni menetyksen johdosta. Tunsin olevani koditon, vaikka minulla oli koti. Jatkuva epävarmuus ja turvattomuus olivat läsnä. Koen, että sitä koko elämäni on ollutkin uskoontuloon asti.

Muistan, kun Mammalla oli Raamattu kotonaan esillä. Se loi kunnioitusta ja antoi kokemuksen toivosta. Ensimmäinen ajatukseni Jumalasta oli, kun koiramme kuoli ja katselin tähtiä ja ajattelin, että koiramme on siellä. Hain ikäänkuin turvaa tähdistä. Uskon, että sisäämme on rakennettu kaipaus uskoon. Aina olen kokenut tietäväni, mikä on oikein ja mikä väärin. Herran pelko asuu meissä jo lapsesta. Isäni sisko maalasi ikoneita. Muistan myös almanakan, jossa oli hengellistä tekstiä. Koin nämä merkittäviksi ja koskettaviksi asioiksi lapsuudesta. Toisaalta näin vastakohdat selvästi ja ne puhuttelivat minua. Näin eron hyvässä ja pahassa. Rakastin uskonnontunteja ja vertauskuvia. Olenkin käyttänyt elämässäni paljon vertauskuvallista puhetta, kun tahdon ihmisten ymmärtävän minua.
Ylä-asteella elämääni tulivat discot ja alkoholi. 14-vuotiaana olin isän työmaalla kesätöissä. Isäni työkaveri teki silloin itsemurhan ja näin hänet autossa. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että olin shokissa, koska en osannut tehdä mitään. Olin vain poistunut paikalta, enkä enää mennyt töihin sen jälkeen. Liityin jenkkiautokerhoon samoihin aikoihin ja sain tuntea siellä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Turvallisuuden tunnetta tuli, kun oli kavereita. Sain ymmärrystä ja koin, että minua puolustettiin. Kerran muistan, kun yksissä juhlissa laulettiin jotain hengellistä. Sekin puhutteli silloin. Kävimme myös joskus teetupabussissa. Tuolloin se ei vielä tehnyt vaikutusta ja koin, että hengellisillä asioilla leikittiin siellä.
Olen rukoillut mielessäni Herraa ennen uskoontuloa paljon lapsuudessani. Myös vanhempana tiesin, että Jumala on ja huokaillut Hänen puoleensa silloin tällöin. Välillä ajatellut, että Jumala on hylännyt.
15-vuotiaana murtauduimme autiotaloon kotikylän nuorisokavereiden kanssa. Silloin olin ensimmäistä kertaa käräjillä. Meillä oli pieniä yhteenottoja eri paikkakunnan nuorison kanssa. Tuolloin muutin Ypäjälle äitini ja veljeni luokse. Sopeuduin uuteen kotipaikkaani juuri väärällä tavalla ja ajauduin huonoon seuraan. Elämäni oli tuolloin kaoottista äitini miesystävän elämäntapojen vuoksi. Hän kyydisti minua kouluun yli kahtasataa, jääkaapin päällä oli katkaistu haulikko ja ystävät olivat pelottavia. Koen, että totuin ja kasvoin tällaiseen kaottisuuteen. Lopulta se tuntui turvalliselta ja normaalilta. 
16-vuotiaana koin ensirakkauden. Tytön koti oli ns. paremmista piireistä ja he koettivat tehdä minusta parempaa ja ns. normaalia kansalaista. Tytön äiti oli kuin vara-äiti minulle ja koin heidän kotonaan olevani kuin normaalissa perheessä. Seurustelimme noin 3-vuotta. Tyttö löysi uuden poikaystävän ja jätti minut armeijan alkuvaiheessa. Lopetin saman tien armeijan ja aloin juomaan. 
2-3 vuotta oli juomista ja päätöntä menoa. Menetin ajokortin. Eräänä iltana näin televisiosta, kun pikkutyttö lauloi kaunista laulua. Romahdin lattialle ja rukoilin, että saisin olla isä vielä. Juominen kuitenkin jatkui. Sitten elämääni tuli avovaimo, jonka kanssa joimme ja kävimme töissä. Ensimmäinen raskaus meni kesken, mutta yrityksen jälkeen saimme pojan. Suoritin raskausaikana armeijan loppuun. Asuimme samassa talossa, kuin olin nuorena ollut kaoottisessa elämänvaiheessa. Se aiheutti turvattoman olon. Avovaimoni oli alistava ja vihainen. Hän huusi minulle jatkuvasti ja meillä oli paljon riitoja. Alkoholi kuului elämäämme ja elämä oli raskasta. Muutin välillä muualle asumaan ja join, sekä käytin kannabista. Elämä luisui yhä huonompaan suuntaan. Jouduin aina vain enemmän alamaailman piiriin. Huumeet ja muu rikollisuus oli ympärillä ja ajauduin niihin piireihin huomaamatta. Se tuntui normaalilta ja turvalliselta elämältä, johon olin jo lapsena tottunut.
Olin jo syvällä alamaailman piireissä ja toimin siellä apumiehenä. Rukoilin siihen aikaan normaalia elämää ja huokailin Jumalan puoleen. Kerran yksi kaveri pyysi minulta huumeita ja kuljetin häntä. Tunsin eri kavereita piireistä ja minulle tehtiin ansa. Jotta saataisiin peloteltua, alkoi pahoinpitely. Minua hakattiin ja laitettiin takakonttiin. Sieltä uudelleen ulos ja hakkaaminen jatkui. Minuun lyötiin myös ruisku, joka oli saastunut. Pääsin juuri ja juuri hengissä Ypäjälle ja menin kaverini luokse toipumaan vammoistani. Makasin viikon sohvalla ja olin tuskissani. Join kipuihini ja käteni turposi ja tulehtui. Kaverini huolestui ja hoiti minut sairaalaan. Kerroin lääkärille, että tuntemattomat ihmiset olivat hyökänneet kimppuuni. He hoitivat vammoja. Minulle tehtiin kokeet ja pelkäsin eri tautien puolesta, mitä olin saanut. Ruiskusta olin saanut C-hepatiitti tartunnan. Se aiheutti häpeää ja tunsin itseni saastaiseksi. En uskaltanut olla ihmisten kanssa lähikontaktissa.
Pelko oli tämän jälkeen jatkuva olotila ja join epätoivossa edelleen. 
Muutin eri paikkakunnille ja yritin käydä töissä. Olin ahdistunut ja epätoivoinen, koska elämäni ei tuntunut järjestyvän. Yritin itsemurhaa erään työpäivän jälkeen auton pakokaasulla. Nukahdin autoon. Yhtäkkiä havahduin valoon ja näin kaksi miestä. He olivat huomanneet minut ja soittaneet apua. He pelastivat henkeni. Uskon, että Jumala lähetti heidät siihen tilanteeseen. Häkämyrkytys hoidettiin sairaalassa ja lähetettiin kotiin toipumaan unilääkepurkin kanssa. koin itsetuhoisessa mielessäni, ettei kukaan välitä. Annettiin ikään kuin uusi mahdollisuus. Aloin taas juomaan. Kävin mielenterveystoimistossa ja psykiatrilla lähetteen vuoksi. En kuullutkaan juuri mitään. Sain kuulolaitteen. Sain lääkkeitä add epäilyyn, unilääkkeitä ja rauhoittavia. Annoin niitä muillekin, jotka tarvitsivat. Pääsin korvaleikkaukseen. Seurustelin silloin naisen kanssa, joka poltti pilveä. Alamäki jatkui ja paheni. Minua petettiin jatkuvasti ja parisuhde oli sairas. Poliisit kävivät välillä ja olin putkassa kannabiksen vuoksi. 
Lopulta lähdin omille teilleni tästäkin suhteesta, koska kaverini ei halunnut lopettaa polttamista. Koin sen elämän ahtaaksi ja halusin jotain muuta, normaalia elämää. Muutin taas Ypäjälle. Juominen jatkui naapurin miehen kanssa. Pelkäsin häntä, koska hän oli iso mies ja humalassa tuli väkivaltaiseksi. Tuli taas ryyppyilta ja ostimme viinaa ja kannabista yhdessä. Minulle annettiin illan aikana diapamia myös. Riitaa ja tappelua oli ollut jo illalla. Minua alkoi väsyttää ja halusin jo kotiin. Jouduin tapahtumasarjaan, jossa olin mukana pelosta ja suojelunhalusta uhria kohtaan. Tapahtumaketju johti uhrin kuolemaan, jossa olin läsnä. Jouduin tuomituksi muun porukan mukana ja minut tuomittiin elinkautiseen. Olen tänään kiitollinen tästä kaikesta, koska olisin tuhonnut elämäni joka tapauksessa. Vankilassa olovuoteni katkaisivat juomakierteen ja itsetuhoisen elämän. 
Tulin uskoon Kylmäkosken vankilassa vuonna 2014. Se tapahtui pikkuhiljaa kokousten ja alfakurssien myötä. Sain eväitä yksinäisyyteen ja miettimiseen. Koin näissä yksinäisissä hetkissä Jumalan läsnäoloa ja vapautumista vihasta, katkeruudesta ja vankilan kahleista. Eräässä tilaisuudessa tunnustin uskoni ja täytyin Pyhällä Hengellä. Siitä alkoi uusi elämänvaihe. Sain tulla Jeesuksen luokse.
Kävin paljon hengellisissä tilaisuuksissa ja puolestani rukoiltiin. Rukoilin parantumista C-hepatiitista. Sain vastauksen ja Herra teki ihmeen. Käydessäni testeissä vuonna 2017 lääkäri sanoi minun saaneen lottovoiton ja olin parantunut.
Suurimpana ihmeenä koin sen, että tunsin valtavan vapauden synnin kahleista. Kaikki kahleet ja vankilassa oleminenkin eivät tuntuneet miltään, vaan olin täysin vapaa henkisesti. Jumala avasi ovia ja pääsin perheleireille ja avovankilaan. Aloitin myös puutarhatalouden perustutkinnon ja sain töitä seurakunnasta. Se oli hyvin terapeuttista ja hoitavaa. Samalla elämääni alkoi tulla terveitä ja hyviä ihmissuhteita. Kaikki meni hienosti, kun olin Herran kanssa.
Pikkuhiljaa kuitenkin jäivät kokoukset vähemmälle, koska aloitin parisuhteen ei-uskovan kanssa. Tämä suhde ajoi kaiken hyvän alas ja jouduin ongelmiin vankilan henkilökunnan kanssa. Yritin taistella kahden tulen välissä - miellyttää naisystävääni ja toisaalta tulla toimeen muiden kanssa. Jouduin tinkimään arvoistani ja masennuin. Ahdistus oli suuri ja olin sairaana jatkuvasti. Kävin allergiatesteissä ja kurkku turposi. Stressi oli kova. Väsyin lopullisesti ja lopetin suhteen vuoden seurustelun jälkeen. Vaikeinta oli esittää jotain muuta, kuin mitä olin ja kieltää uskonsa. 
Eron seurauksena rukoilin polvillaan Herralta seurakuntayhteyttä ja puolisoa, joka on uskossa. Edellinen parisuhde ei ollut sitä, mitä halusin elämältä. Pyysin normaalia, tervettä elämää. Pyysin myös rikkonaista ihmistä, kuten itse olen. Sellaista, joka ymmärtäisi minua. 
Samaan aikaan Minna rukoili toisaalla samaa. Hän pyysi, että Jumala avaisi tien tahtoonsa ja johdattaisi elämäänsä oikeaan suuntaan. Hänellä oli tullut ero samaan aikaan ja ollut yhtä raskasta. Hän koki olevansa aivan hukassa ja kaipasi myös normaalia ja tasapainoista elämää. Ihmistä, joka rakastaisi häntä oikeasti ja olisi uskossa aidosti. 
Herra vastasi rukouksiimme nopealla aikataululla. Merkkejä ja tienviittoja oli niin paljon, ettei sokeakaan olisi osannut mennä väärään. Viestittelimme paljon ja juttelimme puhelimessa. Luin Minnan todistuksen netistä ja täytyin Pyhällä Hengellä. Olin varma, että Herra on vastannut rukoukseeni. Minna oli hieman peloissaan ja arka, mutta pysyin päättäväisenä. Rukoilimme yhdessä ja asiat johdattuivat jarruttelusta huolimatta niin, että tapasimme Ypäjällä isäni luona. Kaikki tuntui heti luonnolliselta ja Herra tiputti sydämeni ympäriltä suojauksen pois. Pystyin avautumaan heti ja olemaan oma itseni. Kerroin sellaisia asioita, joita en ollut pystynyt koskaan kertomaan kenellekään muulle. Meistä tuntui, kuin olisimme olleet yhdessä 20 vuotta. Ihmeellinen rauha ja lepo täytti meidät ja läheisemme. 
Polvistuin kosimaan saman tien, koska olin niin varma Jumalan tahdosta. Menimme kihloihin ja päätimme aloittaa yhteisen taipaleen Jumalan valtakunnan palveluksessa. Heti alkoi ovet avautumaan kaikkialla ja tapahtumaan ihmeitä. Herra siunasi meitä kaikella tarpeellisella. Ennen kaikkea rauhalla ja rakkaudella. 
Liitymme Mäntän helluntaiseurakuntaan ja menen kasteelle siellä. Olen saanut kutsun palvelutyöhön ja haaveilemme seurakuntatyöstä Ypäjällä.
"Miksi viedä Sanaa sinne, missä sitä on. Viekäämme Sanaa sinne, missä sitä ei ole."

Rakkaudella Herran armosta uskonveljenne Tero 


Etsi