Kerromme tämän todistuksen rohkaisuksi jokaiselle uskovalle, joka kokee, ettei rukousvastauksia näy. Niille, jotka ihmettelevät, toteutuuko unelmat ja haaveet normaalista elämästä ja palvelutyöstä koskaan. 
Meidänkin elämässämme on ollut raskaita koettelemuksen vuosia ja epätoivoa. Kärsimystä, odotusta ja rukousta Jumalan puoleen. 

Useiden pettymysten ja epäonnistumisien jälkeen löytyi lopulta oikea tie. Kun katsomme elämäämme taaksepäin, on se ollut pitkä koulu, joka on valmistanut tähän päivään. Ilman niitä koetuksia emme ehkä osaisi arvostaa normaalia ja tasapainoista elämää.

Nyt tuntuvat kaikki pienetkin arjen asiat ihmeellisiltä ja onnellisuus koostuu tavallisista asioista. 

Molemmat olivat rukoilleet vuosikausia uskovaa puolisoa, jonka kanssa voisi palvella Jumalaa. Jumala vastasi tekemällä ihmeiden ja johdatuksen kautta hyvin selväksi, että kuulumme yhteen. Teron lukiessa Minnan todistusta täyttyi hän Pyhällä Hengellä ja koki löytäneensä juuri sen, mitä oli etsinyt aina. Samanlainen, rikkinäinen ihminen, joka voisi ymmärtää. Jumala teki heti selväksi, että olisi oltava rehellinen ja totuudenmukainen. Se olikin Minnalle tärkeintä ja teki vaikutuksen. Siitä alkoi syvempi tutustuminen ja huomasimme olevamme hyvin samanlaisia. Arvomme ja ajatuksemme kohtasivat täysin. Tapasimme hyvin pian johdatuksessa ja Jumalan voimakkaan rohkaisun tähden Tero kosi välittömästi. Hän sanoi, ettei nousisi polviltaan, ennen kuin Minna vastaisi kyllä.

Muutamaa päivää ennen tutustumista Minna oli rukoillut hädässä Jumalaa auttamaan ja pelastamaan elämäntilanteesta, jossa koki olevansa hukassa ja eksyksissä. Luottaen Herran hyvyyteen ja johdatukseen Minna uskalsi vastata kyllä. 
Kaikki tuntui heti luonnolliselta ja siltä, kuin olisimme tunteneet aina ja olleet yhdessä 20 vuotta. Se oli ihmeellistä. Kävimme sukulaisten luona ja joka paikassa oli lämpö ja rakkaus läsnä. 
Menimme kihloihin seuraavana päivänä. Heti maanantaina puhuimme muuttamisesta lähemmäs Teroa, joka oli avovankilassa. Samana päivänä avautui asuntoasia ja teimme vuokrasopimuksen jo tiistaina. Kaikki palaset loksahtivat heti kohdilleen, kuin itsestään.
Tämä kaikki tapahtui 6 päivän sisällä. Meille se kertoo ikäänkuin Jumalan luomistyöstä, jossa valmistetaan meidän palvelutyön alku.
Tero pääsi mukaan muuttoon ja saimme viettää paljon aikaa yhdessä. Kaikki ovet oli avattu. Ensimmäisen kerran, kun rukoilimme yhdessä kotonamme, tapahtui ihme. Täytyimme voimakkaasti Pyhällä Hengellä ja Tero sai voitelun palvelutehtävään. Tero halusi kasteelle myös mahdollisimman pian. 
Maaliskuun 2. päivä 2019 kastoi Weijo Lindroos Teron Turussa Herran johdatuksesta. 
Teron sydämelle laskeutui kutsu aloittaa seurakunta Ypäjälle ja aloittaa vähäosaisten avustustyö. Hän myös aloitti heti evankelioinnin vankilalla ja koki joka päivä valtavaa iloa ja riemua uskostaan. 
Minnan rukouksena oli saada palvella omalla armoituksellaan ja auttaa myös vähäosaisia. Suurena toiveena oli myös saada turvallinen ja huolehtiva aviomies, joka pitää paljon kainalossa ja antaa rakkautta. Tämän kaiken hän koki saavansa tässä parisuhteessa. 
Yhteinen kunnioitus ja arvostus on parisuhteemme perusta. Rukous ja Sanan lukeminen yhdessä lujittavat suhdettamme ja yhteyttä Jumalaan. Suurena ilona koimme myös yhteyden ja rakkaudellisen ilmapiirin kokemisen Jumalan seurakunnassa. Meille tärkeintä on olla yhtä kaikkien Jeesukseen uskovien kanssa ja viedä evankeliumia eteenpäin siellä, missä kuljemme. 

Minna ja Tero

Copyright ©2019 Israelinjaannos.fi, Kaikki oikeudet pidätetään