Kuninkaan kunnia on vastuullisuus

Ensin on kahlattava syvissä vesissä itse, jotta voisi kirjoittaa kokemuksestakin. Aralla tunnolla vasta parannuksen tehneenä tuon tämän Sanan, joka juuri on laskettu sydämelle. Tuo Sanan paikka tuli viime kuukausina usein eteeni, kuin kangastus, josta en saanut kiinni. Jossain syvällä sydämessä tiesin kyllä, mitä se tarkoittaa. En pystynyt myöntämään itselleni sitä totuutta, koska olin itse sidottu itsekkyyteeni ja maailman henkeen. Olin valinnut vastuuttoman vapauden ja kuvittelin eläväni vapaudessa, joka oli minulle luvallista. luulin olevani vapaa, vaikka olin synnin orja ja turmeluksen oma. Pahinta kaikessa on se, etten tajunnut, kuinka se vaikutti ympärilläni eläviin ihmisiin ja lampaisiin seurakunnassa. 

Tuo Sana, joka tuli vastaan, löytyy Markuksen evankeliumista 9. luvusta; 42."Ja joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat, sen olisi parempi, että myllynkivi olisi pantu hänen kaulaansa ja hänet olisi heitetty mereen".

Aikamme on juuri suuren luopumuksen aikaa. Seurakunta on menettänyt voimansa ja antautunut monenlaiseen Sanan vesittämiseen. On luovuttu puhtaasta ja aidosta yksinkertaisesta uskosta, jossa on jumalinen voima. Evankeliumi on hämärtynyt, koska ääni ei ole enää kirkas. On lähdetty ihmisvoimin ja järkeilemällä tekemään uskonnollista käännytystä, jossa ei voimaa ole. On luvattu vapautta, joka on todellisuudessa orjuutta. Ihmiskunnia ja traditiot ovat ajaneet lähimmäiserakkauden edelle. 
Paatumus on johtanut paimenten sokeutumiseen ja lankeemuksiin, joita katsotaan suopeasti ajan hengen mukaan. Kaikkihan me olemme vajavaisia ja emmehän me ihmiset voi mitään turmeltuneelle luonnollemme. Sekin on itsekkyyttä, jossa oma minä on keskipisteessä. 
Olemme unohtaneet nuoret karitsat ja kasvavat lampaat seurakunnassa. He katsovat ja seuraavat johtajia. Tekevät päätelmiä oikeasta ja väärästä. kuinka suuri onkaan tuo vastuu, joka on laskettu paimenen harteille! 

Jeremian 23. luvussa kerrotaan seurakunnan johtajien luopumuksesta. Koska he itse ovat synnin kahleissa, eivät he voi nuhdella. He vahvistavat synnintekijän käsiä, etteivät he voi kääntyä! Kuinka surullista. Lampaat jäävät vaille puhdasta ruokaa ja raikasta vettä. Murheellisina menevät pois, ilman vapautusta. Pettyen, sillä olihan luvattu vapaus Kristuksessa kaikesta synnistä. Kyllä, se on totta. Sillä me emme kiellä jumalisuuden voimaa, kuten Juudakset. Me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Ainoa ongelma on sokeus, joka on seurausta pienestä kompromissista Sanan kanssa. se on johtanut yhä pidemmälle liukkaalla tiellä, saanut jalat horjumaan ja näön hämärtymään. Tästä seurauksena alkaa hengellinen elämä tuntua kuivalta ja ilo katoaa pelastuksesta. Kohta ei kiinnosta käydä seurakunnassa ja alkaa tehdä mieli muihin nautintoihin. Tyhjä paikka täytyy täyttää jollakin. Jos tie jatkuu tarpeeksi pitkälle turmeluksessa, saapuu seitsemän pahempaa henkeä täyttämään huoneen!

Ei vihollinen kerralla tuo kaikkea syntiä eteemme. Kaikki alkaa pienestä, hyvin harmittomalta vaikuttavasta rikkeestä. Alamme pikkuhiljaa hyväksyä sen osana elämäämme, josta seuraa uusia pieniä kettuja. Pian totumme kettuihin ja ne alkavat olla osa elämää. Selitämme niitä inhimillisesti vajavaiseen elämään kuuluvina.
Ei! Näin ei tarvitse olla. Meille on luvattu vapaus Kristuksessa. Ensimmäinen askel on huutaa avuksensa Herraa. Pyytää silmävoidetta ja tehdä totista parannusta. Oikea vapaus on totista vapautta synnistä, rauhaa ja lepoa. Hänessä on kaikki lähteemme. 

Uudistuminen lähtee totuuden myöntämisestä. Totuutta Sinä tahdot salatuimpaan saakka. Olkaamme itsellemme rehellisiä. Jumala voi ja tahtoo vapauttaa tahtomisesta, synnin tekemisen siteistä. Ensin tehdään vaikka puolisydämisesti parannusta. jumala kyllä auttaa perille asti. Sillä, katso pieniä karitsoita ja lampaita, jotka hapuilevat suuntaa ja totuutta! He tarvitsevat sinua, jolle on uskottu hengellisen johtajuuden viitta. Sinä itsekin tarvitset sitä vapautusta, joka tulee lahjana taivaasta. Ja kun saat armosta uudistua, itket Herrasi edessä ja kiität vuolaasti! Siteesi ovat katkenneet ja ihmettelet inhoten entistä elämääsi. et tunne sitä ihmistä, joka olit. Sillä uusi on sijaan tullut!

Lupaus on annettu. Isämme antama ja Hän pitää kiinni uskollisesti Sanastaan. Psalmi 121; 8."Hän varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti"

Tule kotiin! Isä odottaa <3