Todistukseni

Ruotsissa

 Synnyin Ruotsissa vanhempieni muutettua työn  perässä sinne. Minulla oli jo 7 vuotta vanhempi veli. Hartaasti toivottuna tyttönä tulin perheeseemme ja olin terve vauva.
 Perheessämme oli ongelmia ja pelko varjosti jokapäiväistä elämää. Opin hyvin pienenä rukoilemaan Jumalaa avuksi. Illalla peloissani ristin pienet kädet ja nukahdin levollisesti kaikesta pelosta huolimatta.
 Menin leikkikouluun ja sieltä tavalliseen kouluun. Olin koulukiusattu suomalaisuuteni vuoksi. Lopulta kiusaaminen meni niin raa'aksi, että vanhempani päättivät muutosta Suomeen.
 
Suomessa

 Suomessa menin kouluun ja elämä rauhoittui kaikilta osin paljon myös kotona. Kouluikäni asuimme pienellä kylällä ja minulla oli hyviä ystäviä.
 Kotona oli sama pelko ja jouduin joskus riitojen keskelle lapsena niitä selvittelemään. Väkivalta ja kuoleman pelko oli perheessämme arkipäivää.
 Näin painajaisia. Kotiin meneminen oli täynnä pelkoa. Mitä tänään tapahtuu? Saakohan ensi yönä nukkua?

 Äidinäitini, jota nimitettiin Mammaksi, oli uskossa Jeesukseen ja heidän kotonaan asui enoni, joka myös oli uskossa. Vietin isovanhempieni ja enoni luona paljon  aikaa. Viikonloppuisin ajelin postiautolla sinne ja nautin valtavasti olostani siellä.
 Luin niinä vuosina ikuiset kertomukset ja kävin kokouksissa kesäisin mummolani pihalle tulleessa teltassa. Katsoin ihaillen väkeviä todistajia ja ajattelin, että tuollainen minäkin haluan joskus olla!

 
Jumala kutsuu

 Kotona sama toivottomuus ja suru jatkui. Eräänä päivänä kaupassa käydessäni tuttu myyjä pyysi tulemaan kotikokoukseen. Suostuin ja siitä alkoi kulkemiseni heillä säännöllisesti.
 Kuuntelin hengellisiä lauluja ja kuulostivat kovin kauniilta. Pistin merkille, kuinka iloisia ja yksimielisiä uskovat olivat.
 Pikkukoulullemme oli kutsuttu ulkopuolinen saarnaaja ja järjestettiin kokous kyläläisille. Menin sinne mukaan. Heti kokouksen  alusta "tiesin", että nyt oli minun uskoontulopäiväni! Jännittyneenä odotin alttarikutsua ja kun se tuli, nousin voiman innostamana ja polvistuin alttarille. Halusin ottaa Jeesuksen vastaan!
 Saarnaaja laittoi kätensä pääni päälle ja julisti syntini anteeksi. Saman tien täytyin Pyhällä Hengellä ja tunsin, kuinka uudestisynnyin! Itkin valtavasti ja nauroin ilosta! Ylistäen, itkien ilosta ja  onnesta juoksin mitään ajattelematta kotiin kertomaan ilouutista. Heti ulko-ovelta huusin, että olen tullut uskoon ja itkin valtavasti.
 Isäni sanoi,  että et mene sinne enää, kun itkettävät siellä.


Maailmaan

 Kävin vielä muutaman kerran kokouksissa, mutta ilmeisesti vastustus oli niin  kovaa, että hengelliset jäi pikkuhiljaa pois.
 Aloin tulla murrosikään ja kielletyt asiat alkoivat kiinnostaa. Kokeilin tupakkaa, alkoholia ja varastamista. Olin jo vihollisen otteessa täysin!
 Rippileirillä olin jo saatananpalvoja, mutta onneksi pappi otti minut puhutteluun ja lopetin sen jälkeen moiset leikit.
 Alkoholi-tuo suuri nautinnon tuoja ja helpotuksen lähde astui elämääni jo 12-vuotiaana. Olinhan haaveillut siitä jo pienenä, että alan juomaan heti, kun mahdollista.
 13-vuotiaana olin jo alkoholisti. Odotin vain seuraavaa kertaa, kun saan juoda. Vanhempani ansioista näitä kertoja tulikin usein, sillä hän otti minut mukaan rilluttelureissuillensa. Opin siinä sivussa muitakin synnintekotapoja. 14-15-vuotiaana olin jo täydessä vauhdissa. Vanhempani olivat eronneet jo. Asuin toisen vanhemman luona ja tulin kotiin lähes aina humalassa. Hän ei kuitenkaan  huomannut mitään,  sillä olin aivan normaalin oloinen. Aivoni olivat kasvaneet alkoholin kanssa ja pystyin elämään tavallista elämää, vaikka olinkin humalassa.
 
 17-vuotiaana muutin pois kotoa ja viimeisetkin rajat lähtivät elämästäni. Juhlin, join ja harrastin villiä elämää. Kunnes perustin perheen ensimmäisen aviomieheni kanssa. Tulin raskaaksi ja rauhotuin hetkeksi. Heti, kun lapsi syntyi, piti päästä juhlimaan. Näin jatkui vuosia. Lapsia tuli kuusi, omakotitalo, autot ja työpaikat.
 Juopottelin viikonloput ja kävin töissä viikot. Elämäni oli tuskaisaa, ahdistavaa, raskasta ja odotin vain hetken helpotusta.
 Ongelmani kasvoivat, voimat  hupenivat, en pystynyt enää nukkumaan. Sain paniikkikohtauksia. Jouduin ottamaan unilääkkeet ja rauhoittavat avuksi. Aloin harkita avioeroa. 

 Olin 28-vuotias, kun olin tieni lopussa perheenäitinä. Otin eron miehestäni ja asuin jonkin aikaa lasten kanssa. Olin ja aivan sekaisin. Olin aloittanut masennuslääkityksen, joka poisti viimeisenkin järjen päästäni. Lopulta soitin itse sosiaalihuoltoon,  että tarvitsen apua. Pääsin päihdekuntoutukseen ja lasten isä pääsi kotiinsa hoitamaan lapsiaan.


Synnin palkka


 Samoihin aikoihin, kun lähdin päihdekuntoutukseen, tutustuin toiseen aviomieheeni. Hän oli myös alkoholisti. Rakastuimme ja kävimme yhdessä taistelua viinaa vastaan. Olimme välillä hoidossa ja välillä juomassa. 
 Minulla oli tapaamisajat lasteni kanssa joka toinen viikko. Hoidin ne lähes moitteettomasti. 
 Elämä oli katasrofaalista taistelua  surun, ahdistuksen ja himon orjuuksien keskellä. Jouduin välillä katkolle. Välillä mies oli putkassa tai tuli selkään. Vuoroin menetimme ajokortit ja olimme raastuvassa. Olimme pohjalla.

 Jumalan armo


 Huusin Jumalaa avukseni. Yritin lukea Raamattua, mutta en ymmärtänyt tekstiä. Kävin AA-kerhossa ja ostin ristin kaulaan. Luulin olevani uskossa. En kuitenkaan tuntenut vielä Jeesusta.
 Eräänä päivänä näin kirjahyllyssäni ikuiset kertomukset ja aloin selailemaan niitä. Katsoin kuvia ja koin vetovoimaa johonkin. Kysyin ääneen, että mikä tämä Jeesus oikein on?

 Meni viikkoja eteenpäin ja olin taas katkolla sairaalassa. Itkin tuskassani ja tuntui, kuin kuolisin kohta. Pyysin pappia tai diakonissaa tulemaan. Ei mennyt, kuin hetki, niin diakonissa tuli luokseni. Kysyin häneltä, että onko Jumala hylännyt minut?
 Hän lohdutti minua, että ei ole. On mahdollista saada synnit vielä anteeksi. Hän rukoili puolestani ja taisin rukoilla itsekin syntisen rukouksen.

 Meni pari viikkoa ja ryyppäsimme oikein kunnolla. Mieheni joutui teho-osastolle otettuaan lääkkeitä itsemurhayrityksessään. 
 Itse vietin kauhun yön ryypäten psykopaatin kanssa, joka olisi voinut vaikka  tappaa. Mieheni ei ollut suojelemassa ja pelkäsin kamalasti. Aamulla hain mieheni pois sairaalasta ja loiventelin, että juominen loppuisi. Mieheni  ei enää halunnut juoda.
 Oli neljäs ryyppypäivä. En ollut nukkunut, syönyt ja tiesin, että joudun katkolle. Menimme saunaan ja minulla oli kaljat ja tupakat mukana. Istuin siinä lauteilla ja ajattelin, etten selviä enää. Tajusin, että se ilta olisi viimeinen. 
 Toisessa kädessä olut, toisessa tupakka istuin ja katsoi ulos kylpyhuoneen ikkunasta toivottomana.

 Yhtäkkiä tapahtui ihme. Katseeni kirkastui ja kysyinkin mieheltäni, että mitä nyt tapahtuu? Tuntuu, kuin näkisin silmilläni valtavan tarkasti. Pääni selvisi humalasta täysin. 
 Ensin käteni liikkui voimasta itsestään ja tupakka laitettiin pois. Sitten laitettiin olutpullo pois. Seuraavaksi voima vei minut alas lauteilta kylpyhuoneen lattialle, jossa polvistuin lattialle alkaen itkemään valtavasti. Suustani purkautui valtavia kiitoshuutoja Jeesukselle ja välillä nousin ylös kädet kohotettuina huutaen hallelujaa!!! Näin Pyhä Henki uudisti minut uskossa.
 Nukuin seuraavan yöni täysin rauhallisesti ilman mitään rauhoittavia, eikä minun tarvinnut mennä katkolle. Se  oli valtava ihme!


 Uusi elämä


 Muutimme mieheni lapsuuspaikkakunnalle. Siellä Jumala johdatti minut seurakuntaan ihmeellisellä tavalla. Olin töissä kotipalvelussa vanhuksia hoitamassa, kun yhdellä mummolla oli Tapio Nousiaisen kirja; yksi ainoa elämä. Otin sen lainaan. Kotona luettuani sen, tajusin, että minun on tehtävä ratkaisu pelastuakseni ja mentävä seurakuntaan. Jumala vahvisti totuutensa antamalla minun tuntea ikäänkuin naulan reiät käsissäni.
 Eräänä iltana sitten  kävelimme helluntaiseurakunnan rukouskokoukseen. Ajattelin vain, että nyt se on menoa! Olin päättänyt lähteä uskon tielle.


 Tänään 12/2011


 Kävin kasteella Hyrynsalmen helluntaiseurakunnassa 01/07. Olen todistanut siellä uskostani ja osallistunut säännöllisesti seurakunnan tilaisuuksiin. 
 Raittiina olen ollut 3,5 vuotta. Olen naimisissa edelleen toisen mieheni kanssa ja meillä on pieni suloinen tyttö 1,5 v.
 
 Jumala on tehnyt paljon ihmeitä elämässäni, parantanut mielen alueita ja vapauttanut riippuvuuksista. Sydämelläni on kertoa Jumalan rakkaudesta, armosta, anteeksiantamuksesta, voimasta ja ihmeistä. Erityisesti alaspainetut, sorretut ja uskossaan heikot ovat sydämelläni. 

 

 Tänään 03/2014

 

 Jumalan koulussa kahdeksatta vuotta. Herra on ihmeellinen. Raittiutta 5, 5 vuotta.  Olen vakituisessa työssä ja elän normaalia perheenäidin elämää. Odotan palvelustehtävään astumista innolla.

 

 Minna Heikkinen, Hyrynsalmen helluntaiseurakunta.



  

Tänään 01/2016

Kymmenes vuosi menossa! Herra on pitänyt huolen, vaikka koetuksia on riittänyt hurjasti :) raittiutta 7,5 v takana. Lapset terveitä ja hyvin kilttejä. Nuorin tuli uskoon 12/2014.
Kiitollinen olen kaikille minua muistaneille rakkaille! Minäkin muistan teitä ja ikävöin <3